Hyväksy itsesi ja arvosta itseäsi

Anne Saarela

yliopistonopettaja 

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Nykyään kiireestä on tullut kroonista. Työssä ja vapaa-ajalla meiltä odotetaan koko ajan sataprosenttista suorittamista ja tehokkuutta. Ei ole aikaa pysähtyä ja olla läsnä tässä hetkessä. Ja jos ei ole läsnä tässä ja nyt, vaan jatkuvasti elää menneessä tai tulevassa, ei voi aidosti kohdata toista ihmistä. Maija Paavilaisen aforismissa on todettu osuvasti, että kiire on ehtimisen este. Mutta mistä kiire sitten johtuu?

Joillekin ihmisille kiire ja suorittaminen voivat olla tiedostamattomia keinoja paeta pysähtymistä. Pysähtyminen tarkoittaisi sitä, että joutuisi kohtaamaan itsensä, omat ajatuksensa, pelkonsa, häpeänsä ja vajavaisuutensa. Tommy Hellstenin sanoin ”voidakseen olla läsnä on oltava sinut itsensä kanssa”. Itsensä tunteva ja hyväksyvä ihminen voi kunnioittavasti kohdata toisen ihmisen sellaisena kuin hän on.

Itsenään arvostava ihminen on myös terveellä tavalla itsekäs. Hän asettaa omat rajansa ja huolehtii itsestään. Hän huolehtii riittävästä levosta ja ravinnosta, viettää aikaa rakkaidensa seurassa ja tekee asioita, joista nauttii – on siis kaikella tavalla hyvä ja armollinen itselleen! Tässä yksinkertaisessa viisaudessa on aika paljon opeteltavaa myös meille sosiaalialan ammattilaisille. Mutta opettelemalla rakastamaan ja arvostamaan itseämme voimme paljon paremmin auttaa muita ihmisiä sekä kohdata heidät aidosti ja kunnioittavasti. Ja se ei ole vähäpätöistä, sillä kunnioittava kohtaaminen on voimaannutta kokemus. Tommy Hellstenin mukaan tarve tulla kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi on ihmisen perustarve.

Menneisyyden voimavarat tulevaisuuden vahvuudeksi! – Ryhmämuotoinen sosiaalityö

Marjaana Peltola

Projektityöntekijä

Puh. 040 680 7517

Isokatu 10

68600 Pietarsaari

Pietarsaaressa ryhmämuotoista sosiaalityötä on toteutettu maahanmuuttajanuorten, maahanmuuttajanaisten ja nuorten parissa. Tammikuussa 2014 käynnistetään nuorten hyvinvointiryhmä, jonka idea on syntynyt moniammatillisen nuorisoverkoston työryhmässä. Mukana ovat sosiaalitoimen lisäksi mm. etsivänuorisotyö, työvoiman palvelukeskus sekä lasten - ja nuorten mielenterveyspalvelut. Moniammatillinen yhteistyö edistää osaltaan asiakaslähtöisyyttä, suunnitelmallisuutta ja palveluohjauksellisuutta sosiaalityössä.

Ryhmämuotoisen sosiaalityön keskeisimpiä periaatteita ovat kunnioitus, arvostava kohtaaminen ja voimavarojen tukeminen. Toisten kanssa toimiminen on ihmiselle elintärkeää. Ihmiseksi tullaan toisten kanssa, itsetuntemus ei kasva sosiaalisessa tyhjiössä. Mielestäni ryhmämuotoisen sosiaalityön voidaan todeta olevan varsinaista sosiaalityötä. Kun elämisen reunaehto; yhteiskunta, rakentuu sosiaalisista suhteista ja instituutioista, niin miksi ihmeessä sosiaalityötä tehtäisiin ainoastaan yksilöihin kohdistuvana työnä?

Ryhmämuotoisen sosiaalityön hyvänä puolena on verkostoituminen ja vertaistuki. Havaittiin, että vertaisryhmässä oli hyvä ja rento tunnelma, jossa asiakkaat saattoivat käyttää ääntään halutessaan. Epävirastomainen työtapa tarjoaa mahdollisuuden irtaantua ongelmakeskeisestä puheesta, joka perinteiselle sosiaalityölle on toisinaan tyypillistä. Nuorten ryhmää vetänyt sosiaalityöntekijä kuvasi vertaisryhmätyöskentelyn aiheuttaneen ”positiivisen kierteen” nuorten keskuudessa; jonkun kertoessa haaveistaan ja tavoitteistaan, uskaltautuivat muutkin.

Ryhmämuotoisen sosiaalityön tavoitteet määritettiin asiakasryhmien tarpeiden pohjalta. Pilottiryhmien sosiaalisentuentarpeet liittyivät kulttuuriin sekä koulu- ja työelämään integroitumiseen. Tärkein tavoite oli avata mahdollisuuksia sosiaalitoimen asiakkuuden tilalle. Ryhmämuotoiseen sosiaalityöhön osallistuva asiakas ja ryhmästä vastaava sosiaalityöntekijä täyttivät SOS -hankkeessa pilotoidun tilannekartoituslomakkeen ja asiakassuunnitelman ennen ryhmätapaamisia. Kartoitus ja suunnitelma tekevät sosiaalityöstä suunnitelmallisempaa ja tukevat asiakkaan osallisuutta omassa muutosprosessissaan. Työvälineiden tavoitteena on saada asiakas sosiaalityön kohteesta elämänsä asiantuntijaksi.

Menetelminä ryhmämuotoisen sosiaalityön tapaamiskerroilla on tiedon tarjoamisen lisäksi käytetty valokuva/kollaasi-työskentelyä, kirjoittamista, työhaastatteluharjoituksia ja keskusteluita teemoihin, kuten koulutukseen, työelämään ja kuntoutuksen palvelujärjestelmään liittyen. Iltapala/aamiainen kuuluivat tapaamisiin. Havaitsimme, että yhteisen toiminnan kautta yhteishenki vahvistui ja toiminta vapautti tunnelmaa, jolloin keskustelu helpottui. Toiminnan ja vuorovaikutuksen kautta ihminen ilmaisee itseään ja tulee osalliseksi. Vaikka sosiaalityö ei ole terapiaa, voi asiakastyö olla terapeuttista tarjoten asiakkaille oivalluksia, jotka edistävät muutostyötä. Luovat menetelmät ovat perusteltuja ollessamme erilaisia; joku ilmaisee itseään kirjallisesti, toinen piirtämällä, kolmas puhuen. Kuva voi usein puhutella ihmistä sanoja enemmän. Luovilla menetelmillä löydetään yksilön voimavaroja ja vahvistetaan minäkuvaa. Kuvien käyttö maahanmuuttajaryhmien kohdalla oli toimiva, sillä kieli saattaa muodostua rajoitteeksi, kun äidinkieli ei ole valtaväestön kieli.

Päivi Känkäisen (THL) mukaan jokaisella ihmisellä on oikeus luovuuteen ja jokaiselle löytyy tapansa tuoda se esille. Taidelähtöisessä työskentelyssä työntekijät ja asiakkaat rohkaistuvat yhdistämään ammatillisia, sosiaalisia ja henkilökohtaisia kehitystehtäviä. Keskeistä on saada esiin mikä henkilölle/ihmisryhmälle on merkityksellistä ja voimaannuttavaa.

Matkalla ei vältytty haasteiltakaan. Tällainen oli esimerkiksi asiakkaiden sitoutuminen ryhmiin, jolloin osallistujamäärät vaihtelivat tapaamiskerroittain. Onnistuneena koettiin välitön ilmapiiri, joka nosti asiakkaiden voimavaroja paremmin esiin kuin yksilötyöskentely. Asiakaspalautteen perusteella tuleviin ryhmiin on syytä suunnitella joka kerralle toiminnallista ohjelmaa. Ryhmämuotoisen sosiaalityön myötä vahvistui käsitys siitä, että läsnäolo ja vuorovaikutus ovat nuorille tärkeitä tulevaisuuden suunnittelussa. Havaintojen ja asiakaspalautteen perusteella voidaan todeta ryhmätyöskentelyn olevan vaikuttava työmenetelmä, jos suunnittelu tehdään asiakaslähtöisesti ja huolella. Parhaassa tapauksessa sosiaalihuollon asiakkuus päätettyi, kuten osalle ryhmäläisistä kävi koulu- tai työelämään siirryttäessä. Moniammatillinen yhteistyö alueen sosiaalityön yhteistyökumppaneiden kesken edisti asiakaslähtöisyyttä, suunnitelmallisuutta ja palveluohjauksellisuutta sosiaalityössä. Moniammatillisuuden hyödyntäminen tarjosi kehittymisen mahdollisuuksia myös sosiaalityöntekijöille. Vertaistuen voimaa ei myöskään tule väheksyä; usein samassa elämäntilanteessa olevien ymmärrys toisiaan kohtaan on syvempää, kuin ammattilaisen ymmärrys asiakkaan tilanteeseen.

Aiheesta laajemmin:

Ryhmämuotoisen sosiaalityön raportit: https://www.innokyla.fi/web/malli362451

Suunnitelmallista asiakaslähtöistä aikuissosiaalityötä – Tilannekartoitus ja asiakassuunnitelma: https://www.innokyla.fi/web/malli461628

 

Lastensuojelun sossu ei vähästä hätkähdä

Johannan Alatalo

yliopistonopettaja

Kokkolan yliopistokeskus Chydenisu

Sähköpostikysely kolahteli useampaankin sähköiseen postilaatikkoon marraskuussa 2013. Lähetin nimittäin joukolle lastensuojelun ja sosiaalityön parissa tällä alueella työskenteleviä ja sosiaalityötä Kokkolan yliopistokeskuksessa opiskelevia kyselyn koskien heidän käsitystään lastensuojelun yliopisto-opetuksen tilasta ja sen kehittämiseen liittyvistä toiveista. Onnekkaimmat saivat saman kyselyn moneen kertaan, kun kokematon kyselijä vasta opetteli kyselyn lähettämistä. Tahdon näin blogin kautta lähettää kiitokseni kyselyyn vastaajille ja pyytää anteeksi aiheuttamaani harmia.

Sosiaalialan ihmiset eivät vähästä hätkähdä ja näin sain kyselyyni hienosti vastauksia. Alkuperäinen kysely ja muistutusviestittely toivat vastauksia yhteensä 74. Vastausten analysointi on vielä kesken, mutta ajattelin tuoda esille blogin kautta alustavia tuloksia kyselystä. En ole eritellyt tähän vastaajaryhmiä ja kerron vastauksista yleisimpien vastausten mukaisesti. 

Kysyin aluksi millaisia valmiuksia mielestäsi nykyinen yliopisto-opetus antaa lastensuojelun tehtäviin. Kysymys jakaa vastaajat melko selvästi kahtia. Noin puolet vastaajista on sitä mieltä, että yliopisto-opetuksen antamat valmiudet ovat heikot ja opetus on liian teoreettista. Teoreettinen tieto ja käytännön kautta saatu tieto eivät opetuksessa kohtaa toisiaan. Toinen puoli taas piti yliopisto-opetuksen antamia perusvalmiuksia sosiaalityöhön ja lastensuojeluun hyvinä ja että opetuksessa jopa korostuu lastensuojelu muiden sosiaalityön osa-alueiden kustannuksella.

Toiseksi kysyin lastensuojelun opetuksen kehittämistarpeista ja mitä lastensuojelusta pitäisi ainakin opettaa? Vastausten perusteellisuus ja rikkaus yllättivät enkä pysty niitä tähän tyhjentävästi analysoimaan. Vastauksista nousi kuitenkin alueita, jotka korostuivat. Lastensuojelun lainsäädäntöön ja lain soveltamisen harjoitteluun tiivistyivät monien vastaukset. Pelkkä laintuntemus ei riitä, tarvitaan myös mahdollisuuksia käsitellä asiakastapauksia yhdessä ja oppia käytännön kokemuksista. Vastauksista nousi esille myös toive erillisestä, pakollisesti lastensuojelussa tehtävästä työharjoittelujaksosta.  Vastaajat toivoivat lisäksi, että käytännön työntekijöitä käytettäisiin opetuksessa tuomaan realistista kuvaa käytännön työstä. 

Vastaajat kertoivat sosiaalityöntekijän tarvitsevan tietoa lastensuojelun prosessista ja työmenetelmistä. Sosiaalityöntekijän persoonalliset ominaisuudet ovat lastensuojelutyössä tärkeitä. Sosiaalityöntekijän tulee olla eettisesti valveutunut, asiakkaitaan arvostava, vahva ja omata hyvät vuorovaikutustaidot. Taitoja lapsen ja perheen kohtaamiseen ja yhteistyön rakentamiseen tarvitaan myös ja yhtenä toiveena nousi esille kokemusasiantuntijoiden käyttö lastensuojelun opetuksessa. Opinnoissa tulisi käsitellä erityisesti väkivaltaa ja kaltoinkohtelun tunnistamista, kiintymyssuhdevauriota, sijaistraumatisoitumista ja lapsen normaalia kehitystä, mielenterveysongelmia ja päihdeproblematiikkaa.  Moniammatillinen työ ja työ erilaisissa verkostoissa ovat lastensuojelun arjen työn todellisuutta ja myös siinä työssä tarvitaan taitoja, joita olisi hyvä opetuksessa nostaa esille.

Vastauksista käy ilmi lastensuojelutyön huono julkisuuskuva. Huono käsitys lastensuojelusta vaikeuttaa avun hakemista ja vastaanottamista lastensuojelusta ja näkyy lastensuojelua kohtaan tunnettuna epäluulona ja torjuntana, joka voi vaikeuttaa yhteistyön käynnistämistä perheiden kanssa. Miten voisi paremmin tehdä näkyväksi lastensuojelun ja lastensuojelun asiakkaiden kohtaamia haasteita yhteiskunnassa ja miten lastensuojelutyötä voisi kehittää? Mediataidot ja yhteiskunnallinen vaikuttamistyö nousevat yhtenä sosiaalityön ja sosiaalityön opetuksen haasteena vastauksista esiin.