maanantai 31. maaliskuuta 2014

Luottamus ja yhteisöllisyys muuttuvassa yhteiskunnassa

Kirjoittaja: Tuija Kuorikoski, sosiaalityön opiskelija, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Lähdetäänpä liikkeelle pienellä ajankuvauksella lapsuuden muistoistani aina tähän päivään saakka. Keski-Pohjanmaa 80-luvulla. Pieni kyläkauppa - jota ei tietenkään enää ole. Sinne suuntasi kulkunsa pieni pojan viikari, joka oli käynyt salaa mummun rahapussilla. Sata markkaa taskussa ja karamellit mielessä viikari saapui kauppaan. Mutta miten kävikään? Tuttu kauppias epäili viikarin äkkirikastumista ja soitti vanhemmille. Viikari palautettiin kotiin ja hän sai asianmukaisen puhuttelun ja häpesi tekostaan. Lähiyhteisö puuttui ja välitti. Rehellisyys voitti.

Kesäinen päivä Kokkolassa eräällä asuinalueella 2010-luvulla. Jäbä heitteli tarkkuusheittoa kivillä naapurin ikkunaan, eikä se ollut ensimmäinen kerta. Tästä naapurin verenpaine lähti nousuun ja hän kävi nuhtelemassa jäbää asiasta tiukasti, mutta asiallisesti. Kului vartti ja ovikello soi. Jäbä ja hänen isänsä olivat oven takana. Isä vaati naapurilta anteeksipyyntöä, koska jäbälle oli tullut paha mieli nuhtelusta. Naapuri pyysi hämmentyneenä anteeksi miettien uskaltaako mihinkään enää puuttua.

Yhteiskunnassamme korostetaan yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia. Valitettavasti tuntuu siltä, että pidetään huolta paremmin oikeuksista kuin velvollisuuksista. Onko menty jo liian pitkälle yksilön oikeuksien korostamisessa, jos vanhemmilla on niistä tällainen käsitys? Sama näkyy koulumaailmassa ja synnyttää asetelmia vanhemmat vastaan koulu. Paljon on vaatimuksia koulua kohtaan ja unohdetaan se, kuinka suuri oikeus on pelkästään se, että koulua saa käydä ja vieläpä ilmaiseksi. Opetusta yksilöllistetään resurssien mukaan, mutta joillekin tuntuu olevan tärkeämpää yksilön huomioimista se, saako tunnilla olla pipo päässä.

Kyläkouluja lakkautetaan, lukioita yhdistetään. Koulumatkat ja koulupäivät pitenevät. Lisää kuraattoreita, lisää psykologeja, kuten elokuussa 2014 voimaan tuleva oppilashuoltolaki velvoittaa. (Keskipohjanmaa 28.1.2014). Pystyykö satojen oppilaiden ja opiskelijoiden joukosta näkemään ne, joilla on hätä? Harvassa ovat pienet kyläkoulut, joissa opettaja tuntee perheet, tietää mitä oppilaan elämässä tapahtuu. Pienessä koulussa opettaja näkee nopeasti oppilaan hädän ja voi puuttua asioihin välittömästi ilman suuremman koneiston käyntiin pyöräyttämistä.

Sakari Möttönen kirjoittaa yhteisöllisyydestä (Hyvinvoinnin uusi politiikka, Hiilamo & Saari toim.) ja luottamuksen tärkeydestä. Hyvinvointitutkimukset osoittavat, että luottamuksen tunteella on yhteys hyvinvointiin. Ihmiset, jotka eivät usko voivansa vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa, eivät myöskään luota toisiin ihmisiin, lähiyhteisöön ja julkisiin toimijoihin. Väittäisin, että nykyinen luottamuksen väheneminen yhteiskunnan toimintaan on kytköksissä tähän paisuttamiseen, joka on meneillään. On vaikea luottaa mihinkään ja kehenkään kasvottomassa yhteiskunnassa.

Kilpailun korostuminen yhteiskunnassa on johtanut siihen, että ihmiset ovat jatkuvasti varpaillaan. Yt-neuvotteluista työpaikoilla saa kuulla uutisissa viikoittain. Tilanne ajaa ihmiset pitämään kynsin hampain kiinni omista eduistaan ja me-henki voidaan haudata sotien veteraanien mukana. Luottamus hyvinvointiyhteiskuntaan horjuu. Hyvien ihmisten maa-kokoelma (Pessi & Saari toim.) haastaa siirtymään yksiulotteisesta kilpailukyky-yhteiskunta ajattelusta innovaatioiden tavoitteluun, jotka olisivat eettisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti sekä ympäristön kannalta kestävän kehityksen mukaisia. Tähän on helppo yhtyä. Pelkkä lukujen tuijottelu ei riitä, kun on kysymys ihmisten hyvinvoinnista. Tietoa ja tutkimuksia löytyy, nyt tarvittaisiin eri alojen yhteistyötä uusien näkökulmien luomiseen, jotta voisimme säilyttää luottamuksen hyvinvointiyhteiskuntaan toimivuuteen.


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Osallisuus ja ihmisen tuottavuus meiän kylässä..

Kirjoittaja:  Anu Mäkelä-Suoknuuti, sosiaalityön opiskelija, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

No mie aattelin ottaa kantaa tähän osallisuuteen, kun on paljon puhuttu miten ihmiset kokee yksinäisyyttä ja irrallaan oloa yhteiskunnasta. Televisiossa ja lehdissä kerrotaan miten yksinäisiä ihmiset on, vaikka ollaan lähempänä toisiamme ku koskaan. Ni mie kerron vähä mein kylästä, ku täst mie tiijän. Tääl myö ollaa kaikki osallisia mein kyläyhteisössä. Ja meil on semmonen kyläyhdistyskin, ni sehä tääl laittaa tuulemaan. Mut ekaks mie kerron vähä näist joistai kyläläisist. Nii, ja samal mie otan kantaa siihe ihmisen tuottavuuteen, mikä on ihan tyhmäst sanottu, mut nii mie oon kuult sanottavan.

No, meil on tos naapurissa sellanen Minna, hää on yksinhuoltaja, ja hoitaa mukuloitaan kotona. No oonha mie kuult jostai et siitäki saap moitteit ku ei töis käy, mut onnellissii nuo mukulat on ku ovat kotona (ja liekö sit mikkää päiväkoti noit huoliskaa ku ovat nii villei, no mut tuo ol vaan kevennys.. Kivoi mukuloit hyö on). Ja mie luulen et muutamist tulloo tutkijoit ku hyö tuol puskissa suurennuslasin kans mylläävät, ties vaik mihi vaarallisseen tautiin keksisivät lääkkeen. No, hyö ovat osallissii mein yhteisöön, ku myö kaik tykätään noist mukuloist, ja kasvatettaa heit koko kylän voimin.

Sit tuos lähel assuu myös Kerttu. Hää on leski, ja hää ja häne edesmenny miehesä olivat sovassa. Miust hyö on tienant yhteiskunnallisest olemisensa, oot sie sammaa mieltä? Hääki kuuluu tähä yhteisöö, myö kaik siellä käyään kahvilla, ku hää tykkää leipoo. Ja harva se päivä nuo kylän mukulat siel ovat, isommat häntä sit autteleevatkin.

Sit meil on kylän varakkain mies, hää ajeloo Mersulla, mut hää on kirurgi joten ajelkoo hää vaan. Kyl hää on rahansa ansaint, ei miust ainakaa olis tommoseen työhön. Hää sit osallistuu mein kyläyhteisöö sillä et mielellään tukkee rahallisest kaikkii hankkeit. Häne pojat tykkää luistella, ja hää maksaa tuon kentän valot. Ni saavat muutki luistella sit.

Sit on mein Pekan ja Leenan poika. Hää on sellane kehitysvammane. Mie oon kuult et heit ei kaikkial arvosteta, ku hyö ei tuo rahhaa yhteisee kunnan kassaa. Mut meil hää tuo kyllä paljo mein kylälle. Hää kuttoo hienoi mattoloit, jot kutteit vaan vie ja matto tullee. Ja sitä hää tekkee sellasii pihatöit, ja pienen palkan hää saa. Mut siit ei enempää, koska mie en oo ihan varma onk se sitä harmaata talloutta, ko jos ei veroja maksa. Sanotaa et hää saa suklaata, koska siit hää tykkää. Kiva nuor mies hää on!

Ni sitä mie täs mietin, et mite sitä ihmisen pitäis sit tuottaa? Ko jos tuottaa onnee toisille, hyvvää mieltä ja autteleepi muita kykynsä mukkaan. Ni eiks se oo tuottavuutta? No, tiijänhä mie et sillä tarkotettaa et tuottas rahhaa kunnan, tai valtion kassaan. Miust se ei oo ainoo ihmisen mittari se, mitä mieltä työ ootte? Onks tää rahamarkkinoijen ja yritysten välisten kilpailujen maailma iskent jo ihmisyyteenkin. Mut tähä loppuu mie toivon et työ pijätte huolta tein kyläläisist, tai sukulaisit, perheestä ja työkavereist, tai iha mihi yhteisöö työ kuuluttekin. Ja jos vaan voitte, ni keksikää mite työ voisitte tein yhteisön kans vaikuttaa mein ja tein yhteisiin asioihi.     

torstai 20. maaliskuuta 2014

Rakkaalla lapsella on monta nimeä


Kirjoittaja: Paula Malaska, sosiaalityön opiskelija, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Mamu, pakolainen, terroristi, turvapaikanhakija, neekeri, uussuomalainen, rättipää, pitsanpyörittäjä, ulkolainen, vähemmistö. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. 

Fakta. Suomessa on reilu parisataatuhatta maahanmuuttajaa. Vuoteen 2030 mennessä määrän arvellaan kasvavan puoleen miljoonaan. Tämä maamme vähemmistö on tärkeä osa väestöämme ja tulevaisuuttamme. Suurin osa Suomen väestönkasvusta tulee maahanmuutosta ja suurin osa maahanmuuttajista on nuorehkoa, työikäistä ja tervettä. Tällä on positiivinen vaikutus Suomen vanhenevaan väestöön. OECD:n tuoreen selvityksen mukaan maahanmuuttajat tuovat Suomen julkiselle sektorille enemmän varoja kuin he sieltä saavat.

Fakta. Suomen vastaanottokeskuksissa ja pahamaineisissa lähiöissä aikaansa kuluttaa tuhansia maahanmuuttajia. Tämä pistää monen perinteisiä arvoja kunnioittavan suomalaisen sapen kiehumaan. -Tulevat tänne elämään verovaroillamme! Moni suomalainen kuvittelee maahanmuuttajien saavan suuria summia ilmasta rahaa jonka me kantaväestönä olemme kovalla työllämme veroprosentteina maksaneet. Sama määrä kuin Suomessa on maahanmuuttajia eli yli kaksisataatuhatta, on Suomessa myös työttömiä. Juuri samoilla verorahoilla heidänkin elämää tuetaan, tai heitä koulutetaan, tai heidän terveydenhuoltoansa kustannetaan ilman että se herättää sen suurempia tunteita.                                                                      
Fakta. Maahanmuuttaja saa lapsilisää, asumistukea, opintotukea ja sosiaaliturvan avustuksia samoin perustein ja saman määrän kuin vastaavassa tilanteessa suomalainenkin. Tästä huolimatta yli 40000 suomalaista on allekirjoittanut nettiaddressin joka vaatii 'ylimääräiset' tuet maahanmuuttajilta pois. Näin suomalainen vaikuttaa ja parantaa maansa elinolosuhteita.

Mitä me, suomalaiset, voimme tehdä että tilanne maahanmuuttajien kanssa paranisi? Itse kääntäisin kysymyksen niin että mitä me voimme tehdä että tilanne maamme asukkaiden kanssa paranisi? Samalla tavalla ongelmia löytyy kantaväestön ihmisistä ja yhteisöistä kuin maahanmuuttajien joukoistakin. Nämä ongelmat eivät kuitenkaan herätä samanlaisia vihantunteita kuin samat ongelmat maahanmuuttajien joukoissa. Me suomalaiset olemme perinteisesti vaatimattomia, annamme vähästäkin toiselle, pidämme huolta lähimmäisistämme. Nämä periaatteet ovat kantaneet meitä sotien ja muiden vaikeiden aikojen yli. Silti emme haluaisi antaa maahanmuuttajalle tai pakolaiselle kattoa pään päälle. Emme halua ymmärtää millaista kurjuutta ja traumaa sotapakolaisella voi olla taustalla. Ikäänkuin katsoisimme maahanmuuttajia negatiivisten lasien läpi. Kuinka moni tiesi että maahanmuuttajat vastaavat jo kymmentä prosenttia Suomen työvoimasta? Jos ennuste vuoden 2030 tilanteesta pitävät paikkansa, viidesosa työvoimastamme on maahanmuuttajataustaista. Se on jo valtava määrä työntekijöitä joita ilman maamme ei pärjää.

Miksi emme ottaisi mallia maista joissa maahanmuuttajien integroituminen kantaväestöön on hoidettu mallikkaasti? Esimerkiksi Tanskassa on muutaman vuoden ajan tehokkaasti kielikoulutettu maahanmuuttajia jotta heidän on helpompi päästä työelämään. Myös työharjoittelupaikkoja on tarkoituksenmukaisesti lisätty jotta kielikoulutetut maahanmuuttajat pääsevät helpommin työelämään. Jokaisella ihmisellä on perustarve olla tarpeellinen ja hyödyllinen yhteisössään. Tämä tarve on Tanskassa tyydytetty myös maahanmuuttajien osalta. USAn Fort Morganin pikkukaupunkiin tuli lyhyessä ajassa suuri pakolaisyhteisö. Aluksi kantaväestö ihmetteli mm Somalien tapaa kokoontua puistoihin väittelemään ja keskustelemaan. Pakolaisten puutteelliset ajotaidot herättivät keskustelua kantaväestössä. Kaupungin johto ja poliisi ottivat asian hoitaakseen välittömästi. He alkoivat säännöllisesti tavata pakolaisyhteisön johtaijia ja perehdyttivät näiden kautta yhteisöä uuden maan ja kaupungin kulttuuriin, kieleen, ja jopa järjestivät ajotunteja niitä tarvitseville. Pakolaisia varten ei siis luotu uusia rakenteita joilla heidät olisi entisestään eroteltu kantaväestöstä vaan asiat heidän kanssa hoidettiin samalla tavalla kuin kantaväestönkin kanssa.  
        
Näistä tapauksista voisimme Suomessakin ottaa mallia. Suomessa onkin jo perustettu poliisihallituksen ja etnisten vähemmistöjen yhteistyöfoorumi jossa mm Monika-naiset ja Ihmisoikeusliitto ovat mukana. Nämä foorumit ja järjestöt tekevät arvokasta työtä. Jollakin tavalla samankaltaista työtä pitäisi saada tehtyä myös meidän suomalaisten keskuudessa jotta oppisimme katsomaan ihmistä ihmisenä. Naista naisena ja miestä miehenä, lapsea lapsena. Ei ole niitä lapsia ja meidän lapsia. On lapsia jotka kaikki ansaitsevat saman kohtelun ja samat mahdollisuudet, olivatpa heidän sukujuurensa peräisin mistä tahansa.          
  
Loppuun laitan linkin somessa levinneeseen musiikkivideoon joka herättää varmasti monenlaisia ajatuksia. https://www.youtube.com/watch?v=v7ch4mJ51CA#t=14



tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kunnissa yt-neuvottelut, mediassa small talkia

Kirjoittaja: Tiina Lehtonen, sosiaalityön opiskelija, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
YT-neuvottelut kunta-alalla. Työntekijöiden työtuntien vähetessä ja työmäärän lisääntyessä lomautusten ja virkojen täyttämättömyyden takia alkaa kuntasektorilla työnteko ahdistaa. Virkoja ei täytetä eläköityvien siirtyessä työelämästä. Sijaiset ja muut määräaikaiset potkitaan pellolle siispä...

 
Palkataanko sosiaalityöntekijöitä kuntasektorille valmistuessani? Haluanko tehdä työtä ammatissa, jossa lähi tulevaisuudessa jaetaan katteettomia maksusitoumuksia ja annetaan lämmintä kättä asiakkaille. Näinkö synkältä näyttää? 

Haetaan vastauksia viimeaikaisista uutisoinneista.
Kuntaliiton mielestä hallitus on siirtänyt vastuun ikävistä päätöksistä kunnille, kun valtion rahoitusta lakisääteisiin kunnallisiin palveluihin on leikattu kovin ottein viime vuosina jylisee Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen. Kuntaliiton kokoamien tietojen mukaan kunnat ja kuntayhtymät tekevät tänä vuonna arviolta noin 600 miljoonan euron säästöt henkilöstömenoissa erilaisin toimenpitein.  (7.2.2014, Helsingin sanomat verkkojulkaisu).

Kuntien tulos näytti parantuneen edellisvuodesta, ja Kuntaliiton arvio on, että kunnat "ovat sopeuttaneet talouttaan määrätietoisesti".  Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma hykerteli. (12.2.2014, Helsingin Sanomat verkkojulkaisu).

Valoisia puheenvuoroja saaduista säästöistä kuntasektorilla. Small talkia, pelkkää sananhelinää, sillä kunta-alalla velloo yt-neuvottelut.  Sosiaalitoimesta  lomautetaan, sijaisia ei palkata, työhyvinvoinnista ei tietoakaan ja työntekijöiden kukkaroilla käydään ahkerasti lähivuosina erilaisin kiristyvin verotoimin.

Sosiaalityön eettisyys säröilee. Lomautuksilla sosiaalityön asiakkaalle varattu nykyinen, ruotsalaisen tutkimuksen mukainen 15 minuuttia, supistuu nyt 5 minuuttiin.

Jyväskylän kaupunki  aloitti kaupunkien yt-neuvottelu-uutisoinnin marraskuussa 2013. Neuvotteluiden tavoitteena on vähentää enintään 900 henkilötyövuotta vuoteen 2016 mennessä ilmoitti Jyväskylän kaupunki. (12.11.2013 Yle, Keski-Suomi, verkkouutiset) 

Kuopion kaupunki on ilmoittanut yt-neuvottelujensa tavoitteena olevan säästää tänä vuonna 4,6 miljoonaa euroa palkattomilla vapailla ja lomarahavapailla tai lomautuksilla. (10.2.2014 Yle, Savo, verkkouutiset)

Turku on kaavaillut yt-neuvotteluiden aloittamista maaliskuun aikana. Tavoitteena säästää henkilöstömenoissa noin 330 henkilötyövuotta. (22.2.2014 STT)

Kokkola ja Pori ovat ilmoittaneet tammikuussa yt-neuvotteluidensa tavoitteena olevan säästötoimet ja että irtisanomiset ovat toistaiseksi poissuljettuja. Kummatkaan kaupungit eivät kuitenkaan poissulkeneet lomautuksia.

Ymmärtävätko kuntasi päättäjät, että sosiaalinen investointi sosiaalityöhön säästää?
Ainoa keino taloudellisen laman tuomien sosiaalisten ongelmien hoitoon ovat osaavat hyvän koulutuksen ja ammattitaidon omaavat sosiaalityöntekijät. Ymmärtävätkö poliittiset kunnalliset päättäjät sosiaalityön tarpeellisuutta talouskriisityönä vai pitääkö heitä muistuttaa siitä.  Sosiaalityöntekijöitä ei saa lomauttaa lamassa vaan sosiaalityötä pitäisi lisätä, koska he toimivat ahdingossa olevien auttajina ja puskurina, ettei tilanne synnytä syvempää kriisiä. Nyt siihen on mahdollisuus. Kutsutaan media työpaikoillemme ja muistutetaan mediaa työmme tärkeydestä.

Kansainvälistä sosiaalityönpäivää vietetään ympäri maailman 18.3. Tänä vuonna tapahtuman kansainvälinen teema on Social and economic crises - Social work solutions. Tavoitteena on keskustella työyhteisössä, sekä mediassa ja tuoda julkiseen keskusteluun näkökulmia siitä, kuinka sosiaalialan työllä voidaan ratkaista ja lievittää talouskriisin aiheuttamaa ahdinkoa. Lisää tietoa saat sosiaalialan ammattijärjestö Talentian sivuilta. www.talentia.fi

Tehdään yhdessä sosiaalityön tärkeys näkyväksi!





torstai 13. maaliskuuta 2014

Miksi vaikenet, sosiaalityöntekijä?

Kirjoittaja: Heli Väyrynen, sosiaalityön opiskelija, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
 
Lasten huostaanotot ovat kuohuttaneet suomalaisia tänä talvena. Meistä monet ovat nähneet sosiaalisessa mediassa levinneen videon, jossa poliisit hakevat väkisin kaksospojat kotoaan laitokseen. 

Monet vanhemmat ovat kertoneet mediassa tarinansa mielestään perusteetta tehdyistä lastensa huostaanotoista. Kuntien sosiaalijohto ja ministeriön virkamiehet taas painottavat, ettei lapsia oteta Suomessa huostaan heppoisin perustein, vaan pikemminkin päinvastoin. Moni muistuttaa tapaus Eerikasta.

On hienoa, että huostaanotoista on alettu keskustella. Perheiden pitää tuoda esiin näkemyksiään viranomaisten toiminnasta, jos heitä on mielestään kohdeltu väärin. Samalla on tärkeää muistaa kuulla myös se toinen osapuoli.

Valitettavasti tämän toisen osapuolen kertomus jää mediassa tällä hetkellä varsin vajaaksi. Vain johtajat ja valtion viranomaiset puhuvat. Mihin on jäänyt sosiaalityöntekijöiden ääni?

Miksi tavallinen lastensuojelun sosiaalityöntekijä ei kerro työstään ja näkemyksistään mediassa omalla nimellään? Vaitiolovelvollisuus ei vaarannu, jos asioista puhutaan yleisellä tasolla.

Eikö sosiaalityöntekijä halua olla esillä? Vai eikö hän saa? Jos kyse on hänen omasta valinnastaan, sillehän ei sitten mitään voi. On kuitenkin vaikea uskoa, että näin sosiaaliselle alalle on hakeutunut pelkkiä harmaahiirulaisia, jotka eivät uskalla kertoa näkemyksiään julkisesti.

Huolestuttavaa on, jos sosiaalityöstä saavat kunnissa puhua vain pomot. Hehän eivät välttämättä tiedä kovin paljon ruohonjuuritason toiminnasta, joka kiinnostaa suurta yleisöä eniten. Se, joka työtä tekee, tietää parhaiten, ja juuri hänen pitäisi puhua.

Avoimuus ja asioista kertominen rehellisesti poistaisivat monia ennakkoluuloja. Tieto ei lisää tuskaa, vaan ymmärrystä. Salailu ja viranomaisviitan taakse piilottautuminen eivät ainakaan paranna lastensuojelutyön mainetta kansan parissa.

Tämä hetken julkinen kuva huostaanottojen laadusta on kovin yksipuolinen. Siitä puuttuvat sosiaalityöntekijöiden äänet, sanat, kuvat ja nimet. Joko olisi aika tulla esiin? Elämme sentään länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa jokaisella on sananvapaus.


maanantai 10. maaliskuuta 2014

Tarvitaan toimivaa opiskelijahuoltoa

Erkki Penttinen, Tulosaluejohtaja,Perhepalvelut ja sosiaalityö, Vaasan  kaupunki
Maritta Vuorenmaa, Kehittämispäällikkö,Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Vaasan toimipaikka
Nuorten hyvinvointia edistävä opiskeluhuoltolaki on nähtävä investointina nuorten tulevaisuuteen. Siirtäähän eheyttävä laki painopistettä ongelmakeskeisestä toiminnasta ongelmien ehkäisyyn.
Laissa tavoitteena on, että myös toisella asteella opiskelijat saavat matalan kynnyksen oppilashuollon ja psykososiaalisen tuen palveluja (esim. kuraattorin ja psykologin palvelut). Hyvä varhainen puuttuminen vähentää ongelmien pitkittymistä ja pahenemista. Parhaimmillaan nuoren ja hänen lähipiirinsä kokemat hyvinvointi- ja terveyshyödyt sekä kunnan kannalta kustannushyödyt yhdistyvät.
Uusi laki vahvistaa ajatusta hyvinvointikunnasta ja kunnan lakisääteistä velvoitetta kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtimisesta. Kyse on toisen asteen koulutuksen järjestäjien ja kunnan entistä tiiviimmästä yhteistyöstä nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämiseksi. Lain toimeenpanon välineinä ovat ennen muuta kunnan eri hallintoalat kattavat hyvinvointisuunnitelmat ja oppilaitosten opiskeluhuolto- tai hyvinvointisuunnitelmat seurantoineen.
Hyvinvointia halutaan kehittää tietoon perustuen. Pohjanmaan alueella ja Vaasassa on runsaasti faktatietoa nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä. Tietoa on saatu nuorilta osallistavin toimintatavoin (esim. nuorisovaltuusto, nuorisoraadit ja fokusryhmät), alan asiantuntijoilta, tutkimuksista (esim. barometrit, alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus ja BoWerin hyvinvointiin paneutuva tutkimusohjelma) sekä kansallisista ja alueellisista tilastoista eri hallinnon aloilta.
Tietoon perustuvasti Pohjanmaan maakunnassa ja Vaasan kaupungissa toiminnan kehittämisen painotus on yhteinen - niin hyvin kuin alueen ihmiset voivat, niin elinvoimainen alue on. Myös kansalliset alan suunnitelmat ja ohjelmat hallitusohjelmaa myöten painottavat hyvinvointia ja syrjäytymisen ehkäisyä. Toisella asteella suuri syrjäytymisriski on erityistä tukea tarvitsevilla nuorilla ja maahanmuuttajataustaisilla nuorilla. Mielenterveys- ja päihdeongelmat on peruspalvelujen, erikoispalvelujen ja hoitotakuun suuri haaste. Syrjäytyminen on huono-osaisuutta usealla elämän alueella.
Tavoitteista tekoihin on yhä pitkä matka.  Jokainen tietää, että ongelmien ehkäiseminen ja varhainen tuki ovat nuoren edun mukainen ja taloudellisesti kaikkein järkevin toimintatapa. Nuorten syrjäytymistä ehkäiseviin peruspalveluihin käytetään koko Suomessa vuosittain noin 230 miljoonaa euroa. Lastensuojelun keskusliitto selvitti, että yhden päihde- ja rikoskierteeseen ajautuneen nuoren auttaminen lastensuojelun tukitoimissa erityisnuorisotyön, päihdetyön ja koulun yhteistyönä maksaisi 5 500 euroa. Kriisiytynyt huostaanottoon johtanut tilanne maksaa vuoden sijoituksen jälkeen jo yli 110 000 euroa. Arvioidaan, että yläkoulussa pysyvästi syrjäytynyt nuori maksaa elinaikanaan noin 1 400 000 euroa. Jos yksi kuraattori estää yhden nuoren elinikäisen syrjäytymisen, voidaan näin säästyneellä summalla palkata 25 kuraattoria vuodeksi. Nuoren ja lähipiirin kokemalle pahoinvoinnille ei voi laskea hintaa euroissa.
Tutkitusti syrjäytymistä ehkäisevät parhaiten yhteen sovitetut, asiakkaan tarpeista lähtevät ja asiakasta ja hänen perhettään osallistavat palvelukokonaisuudet. Oppilashuolto onkin parasta, kun se on riittävän vahva ja toimiva osa kunnassa nuorten hyvinvointia ja terveyttä edistävää, ehkäisevää ja korjaavaa palvelukokonaisuutta. Yksittäisten toimenpiteiden tulee nyt muuttua ehjiksi palvelukokonaisuuksiksi. Tarvitaan yhteinen tahtotila, oppilas- ja opiskelijahuollon asiantuntijoita - ja nuoria osallistavaa hyvinvointipolitiikkaa. Tällaisessa työskentelyssä tarvittavia keinoja, tietoa ja osaamista kyllä löytyy.
Kirjoitus julkaistu Pohjalaisessa 17.1.2014